keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tulisilla hiilillä

Olen ollut tuon tupakoira Sissin kans ihan tulisilla hiilillä maanantaista asti, kun isäntä lähti Tays:iin.
Hänelle tehtiin eilen sydämen ablaatio ja tietysti on jännitetty (liki panikoitu), miten se menee.
Sissi on niin isännässä kiinni, että sille on ollut rankkaa, kun autoja menee ohi, mutta isäntä ei vaan tuu kotiin.
Maanantaina, kun isäntä lähti jo aamulla, tunnit tuntui venyvän ihan mahdottomiksi. Koira kitisi ja juoksi aina ikkunalle tai ovelle, kun vähäkin kuului jotain ja lenkiltä on pitänyt tulla äkkiä kotiin, josko se jo olisi tullut.
Nyt kun isäntä on tulossa kotiin, Sissi on jo luopunut toivosta ja nukkuu kaikki väliajat* omassa sängyssään.
(*Sissi on askareiden ajan aina hiirijahdissa navetalla)

Mutta onpa taas tullut huomattua millainen henkireikäkin karja voi olla. Olen tehnyt yksin askareet, sijaisapulomitus on kallista ja tässä tapauksessa turhaakin.
En ole pitänyt minkäänlaista kiirettä askareilla, vaan olen samalla tappanut aikaa, kun tuvassa tulee vain murehdittua asioita.
Kaikki eläimetkin on olleet niin ihania, ettei ne oo järjestänyt pienintäkään ikävää yllätystä, vaan kaikki on mennyt oppikirjan mukaan 💓

Sissi

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vaikutteita

Meille tuli jo monta päivää sitten uusia vasikoita.
Ja kuin toiveeni olisi kuultu, saatiin kaksi herefordia 😍
Toinen on kuin edesmennyt Nökö, mutta vain luonteeltaan. Kovin utelias, mutta toistaiseksi ei ole juurikaan antanut koskea. Se on puoliksi ay. Toinen hereford on puoliksi holstein, että siitä taitaa olla tulossa talon kokoinen järkäle. Sen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä.
Vain yhdellä oli nimi: Onni. Mun mielestä Onni sopii nimeksi vain sonnille, meillä on ollutkin Onni-sonni, joten nimi muutettiin.
Harry Potter-elokuvista on saatu vaikutteita 😋

MATAMI HUISKI blonde d'aquitaine
takana MCGARMIWA, edessä PANDA hereford
TÄLLIPAJU aberdeen angus

perjantai 19. tammikuuta 2018

Muutoksen tuulia

Lomatoimisto muisti meitä eilen kirjeellä.
Ilmoitusluontoisesti kerrottiin, että meidän monivuotinen lomittaja on syrjäytetty...
Helmikuun loman tulee tekemään joku uusi ja meille tuntematon lomittaja.
Hän tulee ensin viikkoa ennen varsinaista lomaa opettelemaan navetan tavoille.

Tämä tieto oli pienimuotoinen järkytys, joskin odotettavissa, onhan lomittajallamme jo ikää. Sitä on vain ikävä luopua luotettavasta ja ammattitaitoisesta vakilomittajasta.

Ennen tuota meidän vakilomittajaa, kun meillä oli vielä lypsykarjaa navetallinen, meillä oli jos jonkinmoista "lomittajaa". Yksikin sanoi jo heti kättelyssä: "En ole 30:een vuoteen nähny lehmää ja maanantaina alkaa puutyökurssi jolle olen menossa". Monta sellaista oli, joita ei kiinnostanut työt. Viimeistään seuraavana päivänä jäätiin syystä tai toisesta sairaslomalle. Lähde siinä sitten pois kotoa ja jätä karja oman onnen nojaan.
Siksi olen siis skeptinen uusien lomittajien suhteen.

Mutta ei teilata ennenkö on nähty maistuuko työt uudelle työntekijälle.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Dominoefekti

Torstaina lähti 6 suurinta viimeiselle matkalle.
Myös meidän ihanat herefordit Nökö ja Noppa 😢 Muita olivat Elsa (hol), Niittyleinikki (ay), Ännö (ab) ja Neljän Suora (ay).
Sen jälkeen on siirretty 13 eri eläintä uusiin paikkoihin 😀
Helpoin oli siirtää meidän ainoa sonni, Rodney (Lsk). Laitoin sille riimun karsinan ulkopuolelta ja sitten isäntä vain talutti sen uuteen paikkaan. Rodney ei riehunut, potkinut eikä vääntänyt yhtään. On se sellainen kullanmuru 💖
Pahin siirrettävä oli Himu (li), jota sai varoa, kun sille yritti riimua, koska se yritti mennä katon läpi. En ole koskaan nähnyt yhdenkään hiehon hyppäävän niin korkealle. Se meni nurkkaan ja hyppi siellä seinää vasten. Siinä on vaarana, että se kaatuu selälleen ja siitä ihmisen päälle...
Katto on onneksi korkealla, jotta ei saanut päätään lyötyä.
Sitä ihmettelin, kun olin luullut Altain (ay) olevan helppo nakki siirtää, mutta ei, se väänsi ja käänsi ja teki asiasta ihan hitokseen hankalaa.
Sen karsinakaveri Armory (li) oli taas ihan taskuun laitettava, vaikka se on aina ollut arempi... Ei ole hiehoa karvoihin katsominen.
Muut siirretyt on Ässä (ba), Osmium (ay), Odessa (ay), Ohitus (ay), Opal (ay), Ohari (ba), Oprah (ay), Otava (hol) ja Optimaalinen (ay).