sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Sorkkien putsausta

Se alkaa tämä vuosi olla tässä.
Todella onneton syksy ja sadonkorjuu nyt päällimmäisenä mielessä.
Mitä tässä on vanhan kansan merkkejä tutkaillut, niin ensi vuodesta ei tulisi laihaa vaan vilja kasvaa, kesä on kesä, talvi on talvi ja marjasatokin mukavanlainen.
Nyt vähän jännittää tuleeko usva uunnavuonna. Ei pitäisi kun säätietoja katsoo.

Laitettiin lehmät eilen ulos. Kuvia ei valitettavasti ole, koska ne päästettiin irti hetken mielijohteesta enkä siitä sitten viitsinyt kameraa lähteä etsimään. Mutta voin kertoa, ettei meidän 14 vee Impi näytä vanhuuden merkkejä 😁 Sielä se viskoi takapäätään yli puolta nuoremman Natashan kanssa.
Sorkat putsaantui puolikovassa hangessa kiiltäviksi. Nyt on hyvä ottaa uusi vuosi vastaan puhtain sorkin 🐮

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018!

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

                                    HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!


perjantai 22. joulukuuta 2017

Kranssi

Tein navetan oveen kranssin.
Nuo lelulehmät on isännän lapsuusajan leluja 😁 Mä hieman tuunasin niitä värittämällä, koska olivat jo aika haalistuneita. Kaikkea ei todellakaan kannata heittää menemään, sitä ei koskaan tiedä mitä mihinkin vielä tarvitaan 😉


torstai 21. joulukuuta 2017

Naapurin tytöt

Naapuri soitteli reilu viikko sitten, että mahtuisiko meille kahta vasikkaa. No sattui mahtumaan 😊
Vasikat tuli meille siitä kolmen päivän päästä.
8- ja 9 viikkoiset tytöt, Ohitus ja Odessa.
Oikein mukavan oloisia ja kesyjä likkoja.

OHITUS I: Asmo Urut Urkuri E: La Liga
ODESSA I: Rokkilan Bilbo Bellis E: KiiraKorpi

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Ylihinnoittelua

Lypsykoneen pesuaine alkoi olla lopussa ja isäntä kävi paikallisessa maatalouskaupassa kysymässä tarjontaa. Oli vain yhtä laatua hintaan 99€.
Isännän tullessa kaupasta sanoin, "Ethän vain ostanu?!". No ei ollu ostanu.
Lähdettiin seuraavana päivänä käymään meijerillä. Se ei ole nurkan takana vaan sinne tulee matkaa reilu 70 km sivu.
Ostettiin sieltä pesuainetta, vasikan hiilipastaa (ihan uusi tuote meille), 7 kpl vasikan tutteja, haavaspraytä, ruokapuolelta kermaviiliä, oltermannia, koskenlaskijaa, maitorahkaa, ja mitä kaikkea muuta... en edes muista kaikkea. Loppusumma oli 79€. Eli bensarahaakin vielä jäi...
Mieluustihan sitä omaan kotikuntaansa rahansa jättäisi, mutta kun hinnat on niin järjettömät 😖

Vasikat sai tänään joulukuuset. Ihan huimaa suosiota ne ei saanu, mutta kyllä ne sentään kiinnosti 😀
Kuvaa ei ole nyt laittaa kun kamera jäi möksälle. Jos muistais sen huomenna hakea.