maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kesä on taas täällä

Ihana kesä tulla tupsahti taas vaikka välillä takatalven ja jäätävien sadekuurojen lomassa ei sen uskonut edes tulevan.
Lehmät on nauttinu kesälomastaan jo hyvän tovin. Pian pitäisi alkaa laittaa hiehojakin ulos.
On siinä jo moni käynyt narun päässä nuuskimassa ulkoilmaa ja samalla me tehdään arviota, uskaltaako ko. yksilöä edes yrittää pysymään aidoissa.
Näillä näkymin ulos menee ainakin ay Realisti, holsteinit Ristinolla ja Rellu sekä tietysti lsk Lissu.
Kysymysmerkkinä ovat vielä ay Rinkula, ab Killeri ja holstein Ruu.
Rinkula olisi muuten saanut heti laidunkomennuksen, mutta oli hirmuisessa hädässä takaisin navettaan ja toisten luo. Sitähän ei sitte pitele mitkään langat jos se päättää haluta takaisin navettaan. Täytyy nyt vielä katsoa mitä se on sitten mieltä, kun ulkona on jo muita.

Rinkula

Kanit on myös olleet jo kauan ulkona ja hyvin ovat viihtyneet. 
Varsinkin Matilda tuntuu ottavan elämänsä ensimmäisestä keväästä/kesästä kaiken irti❤
Nauttikoon nyt, syksyllä sillä on vauvakatras hoidettavana (jos kaikki menee suunnitellusti).

Matilda





sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Uudet kasvatit

Tällaista porukka meille on tällä viikolla tullu:
Säde limousine

Råg blonde d'aquitaine

Roa blonde d'aquitaine

Ruuti, Ruusupapu, Rasa ja Ristus holstein, holstein, ayrshire, ayrshire

Rowena holstein
Komeita vasikkoja. Rowena oli ainoa joka piti laittaa eristykseen, koska se madotettiin, mutta parin päivän päästä sekin pääsee takaisin omiensa joukkoon.

Ruuti, Rasa ja Råg on kaikkein kesyimmät, Ristus kaikkein arin. Säde saa vielä maitoa, niin kauan kun Natashaa lypsetään.
Vielä yksi tilattu vasikka puuttuu. Olisipa se hereford...

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Henkinen suo

Heippa pitkästä aikaa!

Talvi on taas mennyt ja kevätaurinko paistaa niin kivasti ☀
Lizzie, joka jäi kasvamaan lehmäksi, kun Valkyriasta ei lehmää saatu, on aiheuttanut "kivasti" rahanmenoa 😖
Se on siemennetty jo viisi kertaa. Nyt on todellakin kädet ristitty jo olkapäitä myöten, että olisi jo tärpännyt. Kauhulla odotan kun kolme viikkoa tulee täyteen, joko taas limottaa...
Sille on laitettu montaa eri rotua, viimeisimmäksi epätoivoissani suostuin angukseen, kun siementäjä sanoi, että siemen on pitkäkestoista, joka elää odottamassa oikeaa hetkeä 2 vuorokautta.
Alan olla epätoivoinen, jos tämäkään ei tepsi. Seuraavaksi on etsittävä elävä sonni kaveriksi.

Meiltä lähti pari viikkoa sitten 9 hiehoa viimeiselle matkalle eli tuli paljon tyhjää tilaa. 15 eläintä vaihtoi sen myötä paikkaa. Mm. Lizzie, jonka siirsin emänsä viereen opettelemaan lypsylehmän arkea, jos siitä joskus lehmän saa. Jotkut hiehot on kovin innokkaita potkimaan, kun lypsykoneen tuo viereen tai ainakin mieluusti yrittävät repiä sitä alas, mutta ei Lizzie. Se on kuin ihmisen mieli.
Lizzie kesällä 2019
Mutta ettei nyt ihan synkkyyteen vaivuta, niin on iloisiakin uutisia. Lizzien emä, Natasha, odottaa uutta vasikkaa. Sen pienet potkut tuntuvat jo vatsan läpi 😍. Laskettu aika on 17.6., mutta saa nähdä meneekö juhannus valvoessa poikimista. Samapa tuo mulle, pääasia, että kaikki menisi hyvin ja tulisi terve ja elävä vasikka.

Ylihuomenna ja perjantaina meille tulee uutta porukkaa. On saatu tässä suvantovaiheen aikana taas hieman paranneltua tiloja. Vielä olisi hommaa.

Niin ja hei! Meillä on uusi kani 😀 1.1. 2020 syntynyt tyttö nimeltä Matilda.
Matilda
Ehkä ensi syksynä meillä vilistää pitkästä aikaa taas pikkupupujakin 💝