Isä: Riikolan Akapeetus 14673 S Emä: M.P. Natasha S
Synt. 25.5. 2017
Rotu: Länsisuomenkarja
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Toukokuun viimeinen
Toukokuu meni ihan siivillä, huomenna alkaa jo kesäkuu 😲
Onneksi paljon saatiin tällä kuulla aikaan.
Kylvöt on tehty, lehmien laidunkausi alkoi reilu viikko sitten, puutarhaa on möyhitty, kanit on päässyt ulkoruokintaan, perunamaa tehty (perunoita ei oo vielä istutettu) ja mikä parasta, Natasha-lehmä teki terveen vasikan.
Viime viikon torstaina, aamupäivällä, alkoi näyttämään siltä, että H-Hetki on nyt eikä viidestoista päivä.
Natasha oli levoton ja laittoi lopulta maate. Seurasin sivusilmällä poikimisen edistymistä. Sorkat tuli näkyviin ja katsoin, että aha, sonni tulossa. Olin ollut kokolailla varma, että sieltä tulee lehmävasikka, kun se poikiikin ennen laskettua.
Turpakin tuli näkyviin, mutta sitten poltot tuntui loppuvan. Otin sitten sorkista kiinni ja aloin avustamaan.
Isäntä oli tekemässä vasikalle karsinaa sillä aikaa.
Muutama veto lehmän ponnistaessa ja vasikka oli ulkomaailmassa. Annoin sen emälle kuivattavaksi ja lypsin käsin sillä aikaa vasikalle sen elämän tärkeimmän ruoka-annoksen.
Ja ihan kuin Valkyria, tämäkin osasi juoda heti. Ei ole senkään jälkeen tarvinnut yhtään neuvoa. Sen kuin vain laittaa tutin eteen niin maito katoaa vauhdilla tuulensuojaan.
Varmuuden vuoksi annettiin pari pötköä kalsium-pastaa Natashalle, koska se on jo riskiryhmässä halvaantumisen suhteen.
Poitsu on kasvanut viikossa kovasti ja vauhtia piisaa 😁

torstai 18. toukokuuta 2017
Touon teossa
Nyt on saatu pyörät pyörimään 🙌
On ajettu tunkio pellolle, kynnetty, äestetty, ajettu lietettä ja kylvetty ensimmäinen erä ohraa.
Puuaidan tekokin on edistynyt niin mukavasti, ettei tarvita enää ku puoli päivää, niin vasikat saa ulos aitaukseen 😀
Parin ensimmäisen päivän jälkeen olin kuin sonnin puskemaksi joutunut, mutta sen jälkeen kunto on taas noussut talvihorroksen jäljiltä, niin ettei tunnu mikään enää missään 💪
Eikä se aidan teko ollutkaan niin vastenmielistä mitä se on ennen ollut.
Meidän terrieri on aina ollut mulla mukana pellolla.
Se tykkää jahdata hiiriä ja myyriä.
Ennen Sissi oli aina isännän mukana traktorissa, mutta jostain syystä se ei ole enää kovin innokas menemään traktoriin. Liekö syy siinä, että traktorissa ei ole enää takalasia, kun se meni viime syksynä rikki. Parempi tietysti kun ei menekään, ennenkö siihen saadaan uusi lasi.

| Sissi hierojalla |
lauantai 6. toukokuuta 2017
Lihasjumppaa
Nyt oli monta päivää sen verran lämmintä keliä, että vein vasikoita joka päivä ulos.
Siinä kuin huomaamatta vasikat on oppinu hienosti riimuun ja vierellä kulkemiseen. Toki välillä mennään 100 lasissa, mutta niin kuuluukin 👍 Tänään on niin kylmä ja kova tuuli, että kattopellitkin tanssii kissanpolkkaa. Ulos ei ole asiaa.
Mulla itsellä on ollut työmaa takamarkilla, kun olen viimein päässyt korjaamaan puuaitaa. Maa vain on jäässä monin paikoin niin ettei saa paaluja lyötyä.
Mutta vanhaa aitaa saa paljon hajottaa ja sitä voi kyllä tehdä vaikka maa onkin jäässä.
Pikku hiljaa pätkä sieltä toinen täältä tulee valmiiksi.

perjantai 28. huhtikuuta 2017
Perhealbumi
Nyt on kuvia uudesta vasikasta, Opalista ja tietty Valkyriakin halusi nassunsa ruutuun.
Alla olevassa kuvassa vasemmalla on limousinehieho Muksis, joka eilen riekkui vapaana kiimassa ollessaan ja oikealla blondihieho Moksis. Tämä parivaljakko tuli meille juottovasikoina.

torstai 27. huhtikuuta 2017
Tulokas
Eilen tuli puhelu. Kaupattiin lehmävasikkaa.
Tänään sitä lähdettiin katsomaan ja vasikasta tehtiinkin kauppakirja.
On nätti pieni ayrshire. En kyllä välitä ayrshireista, mutta kun sopivalla hinnalla saatiin ja Impistä tuota maitoa tulee niin "pakko" se oli ottaa.
Myyjän hevoskoppi oli sellaisessa paikassa, ettei sitä saanut sieltä lähtemään, niin ainoa vaihtoehto oli nostaa vasikka meidän lava-auton lavalle.
Myyjällä oli kiire päästä vasikasta eroon, koska poikimakarsinassa oli eilen syntynyt vasikka, jolle oli saatava mitä pikimmiten tilaa.
No, isäntä hyppäsi vasikan kanssa lavalle (jossa on myös lavakate) ja minä ajoin koko köörin kotiin.
Vasikka oli hienosti koko matkan, vilkuilin aina välillä taustapeilistä, miten lavalla pärjätään 😁
Se ei edes ollut kuulemma pelännyt. Sormi vain suuhun ja siinä oli matka mennyt ihan huomaamatta. Vasikka on pari päivää yli kuukauden ikäinen.
Laitettiin se Valkyrian kanssa samaan karsinaan ja siinä kävi juuri kuten olin etukäteen arvannut.
Valkyria loukkaantui sydänjuuriaan myöten, kun joku oudonhajuinen kummallisen värinen otus ilmestyy yhtäkkiä samoille pahnoille. Pikku herneprinsessa ei olekaan enää huomion keskipiste.
Pahemmin ne ei silti toistaan jännittänyt. Vähän väistelivät, kuten normaaleihin kuvioihin kuuluu.
Illalla ne oli jo tehny sinunkaupat eivätkä enää kytänneet toistaan. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Uuden vasikan nimi on hienosti Opal.
Iltanavetalle mennessä navetasta kuului hirveä meteli. Sanoin isännälle, että on se kamalaa kun ollaan 5 minuuttia myöhäs, heti siitä saa kuulla. Isäntä meinasi, että taitaa olla joku irti.
No niinpä tietysti.
Lehmän kokoinen limousinhieho Muksis sielä aiheutti kaaosta. Se mokoma oli vielä kiimassa ja hyppi toisen melkein yhtä ison blondityttö Berttan selkään. Maitoputket jo notkui, kun Muksis hakkasi päätänsä niihin kahdella jalalla seisoessaan. Mutta jälleen kerran ne kesti. Ei huonoa lasia...
Muksis saatiin omaan parteensa ja se oli niin väsynyt, että kun sai eteen tuodut jauhot syötyä, se rojahti maate. Ottikin siinä vartin tirsat 😄
Kuvasatoa tulee myöhemmässä jaksossa.

tiistai 25. huhtikuuta 2017
Vaikeinta ikinä
Tiedätkö mikä on kaikkein haastavinta navetassa?
Yritäpä kuvata vilkasta vasikkaa karsinassa, niin se selviää 😁
Valkyria on nyt jo reilun viikon ikäinen ja niin täynnä elämää, että oksat pois.
Toissapäivänä käytiin ekan kerran ulkona, kun oli mukamas sen verran lämmintä, että uskalsi mennä ulos.
Valkyrialla oli sielläkin vain yksi vaihde, 120 lasissa.
Kameraa ei tullut mukaan, mutta enpä siinä mitään kuvia olisi ehtinyt ottaakaan 😊
Tässä näitä yrityksiä ja yksi onnistunut.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)