Isännälle tuli tänään puhelu.
Välittäjä soitti, että huomenna tulee vasikoita... 3 kpl.
Niitä oli tilattu 2... No, onneksi nyt on tilaa ottaa se kolmaskin.
Kun isäntä siinä mainitsi "ohimennen", että kauanpa näitä sai odottaa, niin välittäjä sanoi tilauksen tulleen 10.8. Ne on kyllä tilattu kesäkuun alussa, josta välittäjä aivan varmasti tiesi.
Ja sitten vielä se, että me tilattiin ternivasikoita, joille saisi juottaa maitoa. Ne on kaikki viiden kuukauden ikäisiä, joiden juotto on lopetettu todennäköisesti jo 3 kk sitten...
Liikaa on vissiin apinoita langoilla.
Huomenna sit nähdään mitä sieltä tulee...
maanantai 4. syyskuuta 2017
perjantai 1. syyskuuta 2017
Lakko ohi
Herefordit meni jauhonsyöntilakkoon pari-kolme viikkoa sitten.
Tänä aamuna kun hain lehmiä lypsylle, ne tuli juosten (on äärimmäisen harvinaista, että meidän herefordit juoksee) aidalle. Ajattelin, että taidanpa viedä niille kokeeksi jauhoja.
Sekoitin jauhon joukkoon tietysti kivennäistä, mutta myös niiden herkkua, kuivattuja porkkanasiivuja. Kaikki katosi tuulensuojaan hyvin ripeällä tahdilla 😃
Ne taitaa tietää, että talvi on tulossa ja pitää alkaa tankata, että tarkenee 😁
Koko viime yön sataa lotkotti vettä 😡
Ilma on onneksi vielä lämmin, mutta lehmät ei oo kovinkaan ihastuksissa. Kohta jyllää utaretulehduksia, kun oikein joka paikka lilluu kurasta.

maanantai 28. elokuuta 2017
Uutta yritystä
Tietokone ei ole ollut yhteistyöhaluinen ja siksi on taas päivitykset jäänyt tekemättä 😕 Mutta nyt kone toimii, niin täytyy äkkiä kirjoittaa.
Tänä aamuna oli kuuraa, kun isäntä meni töihin. Itselläni oli vapaa aamu ja kävin vain nopsaan pissattamassa koiraa ja olihan sielä vieläkin aika rapsakka keli. Olisi saanut tämä kylmyys odotella vielä ainakin kuukauden.
Miten lie meidän kurkkujen ja tomaattien käyneen pienessä kasvihuoneessa 😖 Tällä viikolla pitäisi tulla "lämpöaalto" ja ti-ke välisen yön lämpötilan ennustettiin olevan +16. Saa nähdä...
Viime perjantaina tilattiin Impille siementäjä. Mulla oli listalla kolme sonnivaihtoehtoa, joista siementäjä sanoi, että on vain yhtä saatavilla, joka oli kolmas listalla. Ykköstä ei vielä saanut (miksi se sitten oli listalla??) ja kakkos vaihtoehto oli loppu.
No kuitenkin kun siementäjä tuli takaisin autolta, hän sanoi, että kakkosvaihtista olikin vielä ollut ja näin Impi sai Ojaniityn Maunoa 👍
Faban sivuilta löytyi kuvat sonneista, jotka toivottavasti ovat tiineyttäneet nämä meidän lehmät.
Ihan komeita poikia ovat 😊 Erityisesti pidän Maunon ulkonäöstä, koska se muistuttaa paljon Purjoa, sonnia, joka on näiden meidän lehmien sukulainen monen sukupolven takaa.
Tänä aamuna oli kuuraa, kun isäntä meni töihin. Itselläni oli vapaa aamu ja kävin vain nopsaan pissattamassa koiraa ja olihan sielä vieläkin aika rapsakka keli. Olisi saanut tämä kylmyys odotella vielä ainakin kuukauden.
Miten lie meidän kurkkujen ja tomaattien käyneen pienessä kasvihuoneessa 😖 Tällä viikolla pitäisi tulla "lämpöaalto" ja ti-ke välisen yön lämpötilan ennustettiin olevan +16. Saa nähdä...
Viime perjantaina tilattiin Impille siementäjä. Mulla oli listalla kolme sonnivaihtoehtoa, joista siementäjä sanoi, että on vain yhtä saatavilla, joka oli kolmas listalla. Ykköstä ei vielä saanut (miksi se sitten oli listalla??) ja kakkos vaihtoehto oli loppu.
No kuitenkin kun siementäjä tuli takaisin autolta, hän sanoi, että kakkosvaihtista olikin vielä ollut ja näin Impi sai Ojaniityn Maunoa 👍
| Impi |
![]() |
| Ojaniityn Mauno S 15513 B |
![]() |
| Botils Matinee |
tiistai 22. elokuuta 2017
Pitkästä aikaa
Meillä kävi tänään siementäjä 😊
Edellisestä kerrasta tuleeki ensi torstaina tasan vuosi, kun siementäjä viimeksi kävi.
Natasha oli eilen niin kovassa kiimassa, että ajattelin ottaa riskin.
Ai, miten niin riskin? No siten niin, että Impiä ei ole vielä siemennetty eli se ei voi olla tiinekään ja Natasha kun tekee KAIKEN niinkuin Impi, sen tiinehtyminen on enemmän kuin epätodennäköistä. Mutta silti sille tilattiin krakasonni.
Botils Matinee on nyt valitsemani isukki. Se on nuorsonni eli jälkeläisaarvosteluja ei vielä ole, mutta
sillä oli riittävän erilainen suku. Vaihtoehtoja ei montaa ollut joko suvun takia tai sitten on muu syy miksi en halua käyttää tiettyjä sonneja.

| Natasha |
keskiviikko 16. elokuuta 2017
Pienen sonnipojan toive
Tehtiin hieman uudelleen järjestelyjä karsinapaikkojen kanssa ja Rodney, joka on koko kesän halunnut samaan tyttöjensä kanssa, sai nyt toiveensa toteen 😉
Se on välillä ollu ihan takuksissa, kun ensin on saanut olla päivän pihalla Opalin ja Valkyrian kanssa, mutta sitten yöksi joutunut omaan karsinaan.
Eilen kun se tuli ensimmäisenä navettaan ja hyppäsi karsinaan, se alkoi huudella tytöille: "Tulkaa jo!" 😄
Poikaparalla on vain niin vieno ääni, ettei se taida kuulua juuri mihinkään. Muuten se on kyllä niin mahtisonni kuin olla ja voi.
Yöt alkaa taas pimentyä ja viiletä, laidunkauden lopun alku on käsillä 😞

| Hienosti on vasikat raivannut metrisen heinän kesän aikana |
| Mahtisonni Rodney keskellä |
| Opal ja Valkyria |
maanantai 7. elokuuta 2017
Uudet kaverit
| OHARI blonde d'aquitaine |
| OPRAH ayrshire |
| ARMORY limousine |
| Tällä ei ollut nimeä papereissa, joten nimesimme sen itse... ALTAI ayrshire |
| vas. HIMU limousine, oik. ÄSSÄ blonde d'aquitaine |
sunnuntai 6. elokuuta 2017
Tulokkaat
Nyt mennään jo elokuun puolta...
Meille tuli vihdoin ja viimein ne tilatut vasikat. Tai siis osa niistä...
Kahdeksan piti tulla, mutta kuusi saatiin. Yhtä vasikkaa ei kuulemma ole koskaan ollut olemassakaan ja yksi oli ollut niin pieni, ettei välittäjä ollut ottanut sitä ollenkaan.
Vasikoista on krooninen pula ja jono on jo kahden kuukauden mittainen.
Tällä kertaa tuli 2 blondia, 2 ayrshirea ja 2 limousinea. Harmi kun ei tullut herefordeja...
Kahdelle pienimmälle annetaan vielä maitoa, niin saavat kunnon startin kasvuunsa. Toivon mukaan samalla myös hieman kesyyntyvät, kun ovat niin älyttömän arkoja, että mennään pitkin seiniä 😕
Se on tämän homman varjopuolia.
Toinen ayrshireista vaikuttaa pahapäiseltä. Alkaa tosi helposti nakella niskojaan, eikä sitä ole nupoutettu. Argh.
Laitan jossain vaiheessa kuvia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)